perjantai 2. lokakuuta 2015

Vieraana toisen kulttuurin keittiössä

Olin 17-vuotias kun asuin vaihto-oppilasvuoteni Italiassa. Kesken vuotta sain uuden isäntäperheen ja ensimmäinen ateriani heidän kanssaan on jäänyt pysyvästi muistiin. Sain eteeni risottolautasen, joka näytti todella hyvältä. Minulle kerrottiin, että annoksen nimi on risotto alla Trevigiana, joten riisin lisäksi mukana oli punaisen radicchio-lehtikasvin palasia. Ensimmäinen lusikallinen oli järkytys: radicchio on hyvin hapokas kasvi ja ruoka maistui siltä kuin olisin nieleskellyt suuhun noussutta oksennusta takaisin vatsalaukkuun. Muu perhe söi ruokaa sivistyneen kauniisti ja hyvällä ruokahalulla. En tiedä kuinka hyvin onnistuin piilottamaan järkytykseni, mutta pienen osan annoksen syötyäni tajusin, että pian en nieleskele pelkästään oksennukselta maistuvaa ruokaa, vaan todennäköisesti aitoa oksennusta jos jatkan syömistä. Ruoasta kieltäytyminen ja siitä seuranneet pahoitteluni oli todella vaikea paikka 17-vuotiaalle, joka oli juuri saapunut taloon, jossa oli tarkoitus asua useampi kuukausi perheen vieraana. "Me arvasimme tämän, älä huoli." nauroi perheenäiti. Hän kertoi, että juuri kukaan ulkomaalainen ei pitänyt radicchion mausta ainakaan ensialkuun. Hän oli sitä mieltä, että makuun oli kasvettava. He olivat testanneet miten käyttäydyn vaikeassa tilanteessa: syönkö väkisin vai olenko sittenkin rehellinen. Sain lopulta muuta syötävää ja helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni.

Tämä on yksi tilanteista, joita mietin kun tuttuni kertovat etteivät tykkää jostain tietystä ruoka-aineesta. Ymmärrän hyvin, että kaikesta ei voi pitää, mutta tiedän kokemuksesta myös sen, että ensialkuun kammottavilta maistuvia ruoka-aineita voi oppia syömään ja jopa pitämään. Kun lähdin vaihto-oppilaaksi, en pitänyt parmesaanista, oliiveista, kapriksista, tonnikalasta, valkoviinistä. Kun palasin takaisin Suomeen, oliivit ja kaprikset eivät olleet kadonneet listaltani, mutta kaikista muista olin oppinut pitämään todella paljon. Nykyisin toivotan myös kaprikset ja oliivit tervetulleiksi lautaselleni, mutta radicchio on pysynyt poissa ruokalistaltani Italian vuoden jälkeen, vaikka viimeksi eilen hypistelin pussitettua radicchiota delftiläisessä vihanneskaupassa.

Kermaan tehtyä kalakeittoa, bruschettakanaa, vehnäjauhoja ja kananmunaa, mansikkakermakakku.

Monta vuotta Alankomaissa asuessani minun ei ole juurikaan ikävä suomalaisia ruokia, mutta tilanne ei ole ollut aina tämä. Alkuaikoina tuttu ruoka toi Suomea lähemmäksi silloin kun ikävöin sitä eniten. Edelleen ruoalla on minulle sama vaikutus, mutta ruokalistaltamme löytyy nykyisin kaikenlaista ja suomalaisella ruoalla on korkeintaan merkittävä sivuosa. Olen perheen ainoa, joka pitää makaronilaatikosta ja tyttäreni on lisäkseni ainoa, joka ymmärtää rusken kastikkeen päälle. Sen sijaan jos hollantilaiset olisivat herkkähipiäisiä, he saattaisivat suuttua minulle siitä, etten halua niellä raa'alla sipulilla höystettyä tuoresilliä. Onneksi kukaan ei ole tuominnut minua siitä, että kaikki ei ole minulle maistunut.

Tilannettani ei voi toki verrata sellaisenaan Suomessa nälkälakkoon pitävään turvapaikanhakijaan, mutta vuodet ulkomailla ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Ymmärrän, minkälainen pahoinvointipatti voi kurkusta löytyäkään jos saa lautaselleen jotain, jonka maku on hyvin erilainen mihin ihminen on tottunut. Lisäksi ainakin osassa tapauksista Suomessa turvapaikanhakijat ovat protestoineet maitoon tehtyjä ruokia, sillä Suomessa jopa aikuiset käyttävät poikkeuksellisen paljon maitotuotteita muuhun maailmaan verrattuna. Siitä huolimatta äänekkään vähemmistön valitus ja nälkälakkoilu herättää hieman ihmetystä. Mutta ymmärrettäköön kuitenkin, että turvapaikanhakijoiden joukkoon mahtuu kaikenlaista tallaajaa, niin sivistynyttä väkeä kuin paikallispersujaoston ärrinmurrikoitakin. Vai mitä luulette, jos Suomesta joutuisi lähtemään evakkoon, nielisivätkö suomalaiset kartonkitötteröpäähineitä kannattavat raukat kiitollisina halalia kurkusta alas kaukana kaikesta tutusta?

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Maassa maan tavalla < monikulttuurisuus on rikkautta

Olen pakostakin joutunut kuulemaan mantraa "Maassa maan tavalla" pakolaisiin, turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttajiin liittyvissä keskusteluissa jo vuosia. Minullekin on joskus kotimaassani Hollannissa eräs perhetutun lapsi tokaissut kuunneltuaan suomenkielistä keskustelua tyttäreni ja itseni välillä, että kyllä kaikkien ihmisten tulisi puhua hollantia silloin kun he asuvat täällä. Pieni lapsi ei ymmärtänyt, että jos minä en puhu äidinkieltäni lapsilleni kaikkina aikoina, he oppivat luistamaan sen käytöstä ja lopulta eivät opi sitä sujuvasti tai juuri lainkaan.

Maassa maan tavalla kiteytettynä tarkoittaa minulle sitä, että maan lain mukaan on noin suunnilleen elettävä, mutta mitään muuta en siihen itse mielellään lisäisi. Kuinka samalla tavalla elää inarilainen poronhoitaja ja porvoolainen pitkäaikaistyötön? Entäs mikkeliläinen mehiläisviljelijä ja ahvenanmaalainen koululainen? Tai edes samassa rappukäytävässä asuvat helsinkiläisnaapurit, saati edes saman perheen sisarukset. Maassa ei yksinkertaisesti ole yhtä tapaa elää ja hyvä niin.


Luin jokin aika sitten Facebookin uutisvirrasta erään päivityksen, jossa käsiteltiin "Ohjeita Suomeen muuttavalle" törkyrasistisin muka-humoristisin sanankääntein. Ohjeiden mukaan suomalainen on tällainen (suluissa toimittajan huomautukset): hän tekee töitä (paitsi 12% suomalaisista, jotka ovat työttömänä), jolla elättää koko perheensä (paitsi ei kaikki). Hän syö possua, lehmää, veripalttua, piimää, mämmiä ja viiliä talkkunan kera (tai valitsee itse ruokavalionsa). Suomalainen ei ole eläinrääkkääjä (kun ei teurasta vuohia veitsellä, vaan ampuu lehmää silmien väliin). Suomalainen käyttää uunia vain ruoan valmistukseen (paitsi mm. käsityöläiset, jotka käyttävät uunia myös moneen muuhun). Suomessa naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehet (vaikka naisen euro on Suomessa edelleen 83 senttiä ja palkkaerot ovat tänä vuonna kasvaneet, vaikka naiset alkavat olla paremmin koulutettuja kuin miehet). Naiset saavat ajaa autoa (mutta heidän ajotaitojaan arvostellaan jatkuvasti). Suomalaiset saunovat (paitsi ne, jotka eivät tykkää) ja sekasaunovat (paitsi ne, jotka eivät halua) ja saunan jälkeen juovat olutta ja syövät grillimakkaraa (TV-mainoksissa ainakin). Suomalaiset juhlivat joulua, juhannusta ja vappua (mm. stressaamalla, dokaamalla, hukkumalla ja tappelemalla). Suomalaiset juovat viinaa, koska se on perinne (kuten vakkajuhlat ja kekri, joita Suomessa kuitenkaan ei enää juhlita). Suomalaiset painivat kännissä ja puukottavat vain tuttujaan (sekä ampuvat satunnaisesti ihmisjoukossa, koulussa ja ajavat tahalleen rekkoja päin). Suomessa raiskaajat laitetaan vankilaan (tai heille langetetaan ehdollista). Suomessa ei tehdä kunniamurhia (mutta mm. entisiä puolisoita kyllä surmataan).

Kipsaus tarkoittaa hollanniksi kanakastiketta.
Tiedän juuristani sen verran, että 1500-luvulla Itä-Suomessa asui yksi esi-isistäni, joten ainakin osa minusta on ollut Suomen alueella jo satoja vuosia. Olen syntynyt Lahdessa joulukussa 1984 ja asunut siellä ensimmäiset 16 vuotta. Vietin vaihto-oppilasvuoden Italiassa, jonka jälkeen asuin Suomessa vielä 22-vuotiaaksi. Viimeiset 8½ vuotta olen asunut Alankomaissa, josta mieheni on kotoisin ja jossa kaikki lapsemme ovat syntyneet.

Kotona luen lasteni kanssa Aapista ja katsomme Muumeja DVD:ltä suomeksi, Netflixistä hollanniksi. Jouluna valmistan imelletyn perunalaatikon, leivomme joulupipareita, mutta syömme jouluruokaa tasan yhden päivän. Hehkutan Suomen koulujärjestelmää silloin kun joku sattuu asiasta kysymään, mutta olen kiitollinen paikallisten koulukavereiden avarakatseisuudesta ja tässä maassa asuvista nuorista, jotka ovat hyvin lapsiystävällisiä. Poikani kerhossa kuulen muiden vanhempien suusta hollantia, englantia, venäjää, vietnamia, puolaa, kiinaa, italiaa ja belgianranskaa. Leikkipiirissä 7-vuotias tyttäreni, joka ei ole englantia eläessään opiskellut, aloitti tänä kesänä puhumaan haparoivaa, mutta ymmärrettävää englantia australialaisen naisen kanssa aivan huomaamatta ja 2-vuotias kuopukseni kutsui pitkään vettä aguaksi ja taputti isin onnistuneelle pyöränkorjaukselle sanoin "bueno". Liimaan hollantilaiseen laatikkopyörääni tarran, jossa lukee FIN. Juomme kahvia päivittäin Arabian mukeista, ja kun kylmällä kalisen niin, että tiedän siihen auttavan vain saunan, käymme saunomassa keskellä Rotterdamin kansainvälistä keskustaa Suomen merimieskirkon ulkoilmasaunassa, jossa tuoksuu mökiltä. Opetin jokin aika sitten yhden amerikkalaisen, chileläisen ja taiwanilaisen leipomaan pullaa ja sain itse oppia valmistamaan chileläisiä empanadoja ja amerikkalaisia suklaakeksejä. Lahjoin meksikolaista kaveriani Muumi-mukilla ja sain katalonialaiselta kaveriltani paikallisia tuliaisherkkuja. Kun menen Suomeen, tervehdin vastaantulijoita, vaikka ihmiset pitäisivät omituisena, syön lämpimän ruoan sijasta mielellään voileivän lounaaksi ja juon sen kanssa huomaamatta kupin kahvia ruokajuomana. Pidän onkimisesta, mutta madon sijasta pujotan koukkuun nykyisin mielummin keitettyä pastaa. Osaan soutaa ja pyöräillä, pelata koronaa ja sjoelenia, syödä haarukalla ja puikoilla, valmistaa gnoccheja ja karjalanpiirakoita. Meille monikulttuurisuus on ääretöntä rikkautta.

Olen yhden neljänneksen savolainen, toisen karjalainen ja puoliksi hämäläinen. Sydämeltäni osittain hollantilainen ja edelleen vähän italialainen. Olen hidas, mutta ovela suustani. Harkitseva, mutta hyvin eläväinen. Järkevä, mutta vasta huomenna.





perjantai 15. maaliskuuta 2013

Our weekly menu

I was challenged by Soile from Aidan Takana to photograph one week of dinners and share them in my blog. I didn't want to start the challenge straight on when I got it, but I waited to have a regular daily rhythm, meaning no one was being ill.

On Friday 8th of March I cooked potatoes with a creamy salmon sauce and canned corn. I still had leftover potatoes from earlier that week, which I wanted to utilize. I also wanted to see if my 1-year-old would actually like corn, because he is very picky with his food (he didn't like it at all). We barely eat corn, either, even though it's one of my daughter's favorites. Salmon I love, but it's just annoyingly expensive in the Netherlands (compared to the price in Finland), but this week it was in discount in one of the Dutch supermarkets, so I decided to cook it straight on. I also bought about one kilo of salmon to put in the freezer. The sauce is super simple to do. Just fry salmon, add cream/créme fraiche/thick yogurt, add some spices, but not too much as you don't want to cover the delicate, but awesome taste of salmon. I used a few dried herbs and a little bit of salt.
                        

On Saturday I decided to cook a new recipe called "Holy Yum Chicken" I just had discovered a few days earlier through Pinterest. The recipe precisely says you should use Dijon mustard and no substitutes. Well, I used our Winnie-the-Pooh mustard, also because I haven't been able to eat Dijon mustard since a few years ago I had a stomach flu and that was the last thing I ate before I got sick. I also read the recipe a little too hasty, because I added the cornstarch already in the sauce I made to cover the chicken. I thought I had some fresh herbs too, but I found some tiny little bugs hanging onto my rosemary and skipped the last part of the recipe... But it was still very tasty! Both kids finished their plates, which says enough! The next day my daughter told me I am a good cook. I asked what she was referring to and she said "the chicken last night". :D


Sunday the 10th of March I wanted to use rest of the chicken I had purchased to make the meal a day before, so I made a heavenly chicken pasta. I already had put the chicken in a bowl overnight to get marinated (with lemon, herbs, garlic, olive oil). This recipe I also found on the internet sometime last year, but it's so delicious that it has become one of our favorite dishes. The recipe you'll find here. The sauce is the most important part of the dish, as it makes the whole pasta just melt in your mouth. Yet almost equally important is to marinate the chicken properly. Also, remember not to overcook your pasta, which, unfortunately is one of the most common mistakes to be done. It's just way better when it's just right. Also remember to time things properly. Pasta doesn't wait, so time everything else to be done a little earlier. The sauce and the chicken can bear to wait a little.


Monday I cooked creamy broccoli soup and made some oven fries too. This recipe is super simple, fast and tasty. First you just peal one onion and chop it. You'll also need one potato, preferably a "kruimig" one. If someone knows how to say this in English, please be my guest. It means it is not a hard type of a potato, but one that crumbles easy. Peal the potato, chop it too. In a rather big pan fry the onion and the potato in a little bit of olive oil for a few minutes. Add some water. I never count how much I add, but I'm guessing somewhere between 8dl to 1 liter. Add a vegetable bouillon cube, some pepper and pre-chopped broccoli. You can use nearly the entire broccoli for this dish. Let is simmer nicely under the cover until the potato cubes and broccoli is done. Careful not to let the broccoli overcook as it'll lose a lot of its nutritional value if it's all soggy. Use the blender to mush the soup. If you want, add some créme fraiche/Greek yogurt/cooking creme, but this is not a must. However, if you do, use the blender to get it all smoothly mixed with rest of the soup. Enjoy!


Tuesday it was time for a mixture of menus, which means I made some (well done) steaks, potatoes with gravy (my mom's recipe), green beans and a very simplistic version of insalata caprese. On top of the beef I cut a piece of herb butter I prepared last month and which I keep in the freezer. I highly recommend to make your own herb butter. Not only is it fast and easy, but the smell of preparing it will make you go insane with hunger. The brown gravy, which was a little too lumpy this time (I get it right about half of the time) is just butter, flour, water and some spices. I made it in the same pan with the steaks after I was done with them, so the gravy got a lot of its flavor from the meat.


 Here is the stick of herb butter. Simple as that:


My daughter had been asking all week when was I going to make pasta with tomato sauce (we call it pasta bolognese, although this sauce that I make is much simpler than the original version), so on Wednesday we finally got to it. The sauce is basically just grounded beef, onion, tomato sauce and some herbs. I nearly forgot to photograph this one, because I was so hungry... And don't forget the freshly grated Parmesan cheese to finish the dish.


Thusdays I always need something that cooks fast and/or is simple, because my daughter goes to her dance classes and it's always a little chaotic whether or not my husband is home on time, or do I have to bring her there. If I bring her to dance class, then the food needs to be something easy enough for him to make it. He is a good cook, but only when he gets to dictate what he is making. When he has to follow my plan, it always needs to be simple enough. So I had planned to cook some pita breads. No, I didn't make it myself from scratch, but bought the ready ones that only need to go into the oven. To fill the bread pockets I prepared some color in order to get my boy to eat with a little more variety, so I chopped some salad, cucumber, red bell pepper, pineapple (from a can) and used some canned tuna.



The challenge also asked me to share an idea of a tasty dessert. I made a blueberry pie last week, but didn't photograph it. Luckily it wasn't my first time making it, so I have some old photos on the computer. Here is a photo of the pies I made for my husband's birthday for him to bring to work.


On the left you'll see a traditional Dutch apple pie. In the front is the blueberry pie, and in the back is a cheesecake. My husband told me his colleagues first finished the apple pie (surprise surprise), but the blueberry pie came close second.

Now that I actually had to look for one week of what we're eating, I realized it's quite obvious my cooking is a mixture of the countries I've lived in (Finland, Italy, the Netherlands). I always try to plan our meals 4-5 days in advance, do a huge grocery shopping so I don't need to bother about going to the store every day and always facing the same question "what are we going to eat today". It's so much easier to have our weekly menu written on a piece of paper hanging on our fridge door.

To make it easier to pick what to cook, I have collected recipes we love (and I still read through a lot of recipes online + cookbooks). I cook something new every once in a while too, or just try something new on already existing recipes.

I love to cook, but I often don't have enough time to practice anything too complicated. I'm however very proud of my daughter who increasingly is showing interest in helping me with cooking. She especially loves to bake! In other words I'm looking forward of having my daughter in the kitchen with me learning about cooking and at the same time don't have to worry or check all the time what she's up to while I'm cooking. My son is also very interested in seeing what's going on in the pans when the food is on its way, but so far as a one year old he can only sit and watch.

Tomorrow we're having some Japanese style salmon teriyaki with noodles, red onion and broccoli, but that's another Friday and won't be introduced in this blogpost. If you've never tried making teriyaki sauce to go with your salmon before, I highly recommend you'll try (don't forget sesame seeds). You won't be sorry! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

High tea housewives

There's one thing I've been thinking about quite often ever since I read "The Help" by Kathryn Stockett. The story in the book takes place in Mississippi in the 1960's and it tells about African-American maids working for white households. Finishing the book made me pay more attention to the modern maids in the Netherlands.

I first came in touch with a maid working for an every day household when I was 17 and living in Italy. It actually took me a month or so to realize there was a maid working in the house where I lived, because she mostly worked during the time I was at school. One day though, I came home early from school only to find a lady, I had never seen, vacuuming and she barely spoke any Italian. The maid never cleaned my room though, as my host mom made me do it myself, which in retrospect was a good idea, but still I didn't understand why my host mom thought she was too good to clean after her own mess when I wasn't. It sure was true I had different ideas of what was considered clean/messy than my host mom, so I was nagged daily about the condition my room was in. God forbid, I didn't hang my blanket twice a week outside the window to refresh, or made my bed automatically when I first woke up. I still don't and I glorify the publication I read not so long ago about why people shouldn't actually make their beds at all. An average Italian probably spends twice the amount cleaning and organizing than I do, even when they have paid help, just because our standards are so different. My host mom even ironed everyone's underwear, so she simply just had a very different idea of what "needed to be done" for one to feel satisfied with her own life.


Now in the Netherlands I've been facing similar household situations as with my host family in Italy. Housewives, who some of them even put their kids to daycare, hire help to manage the cleaning around the house. I haven't asked many of their reasons, but I've still heard some. "Otherwise I spend all my awake time cleaning and it makes no sense." Sure, I agree cleaning shouldn't be a priority, but to spend all free time cleaning? If you have a medical condition, I understand, otherwise I think you should really try to observe your life to see if this really is true, or perhaps just an excuse. "I find cleaning boring." is another argument I've heard. I agree, cleaning is not the most rewarding thing to do especially if you have kids around the house. In the evening it will look like all your work has been cancelled. But I just don't understand why this can be used as a reason by other than a child. I could easily imagine teenagers pulling the same reason to their parents when asked to clean. I wonder if their parents would hire a cleaning lady to help their teenager with this type of an argument though. This reason almost sounds to me like saying "I'm too good for cleaning, yet other people who are less worth in my opinion can clean after me." Yet, ask Einstein what he chose to do to make his mind wander. He didn't clean, but he kept his mind idle with repetitive work.

I don't find cleaning fun, not at all, but I still manage to find a lot of reasons why the non-working parent should consider it as their day job. Every day I take care of my children, my daughter Viola, who is five and according to the Dutch law, goes to school every day. I pick her up for lunch three times a week, twice a week she eats lunch at school. I also take care of my son, Felix, who is 1 year and 3 months old, fast and reckless little boy who loves to climb and get stuck in places. And I'm pregnant. Yet I still manage to have clean dishes in the cupboards, clean clothes in the closets, clean sheets in beds, half the time sort of clean floors, every day a warm meal on the table that I mostly cook from scratch and most of all, time to be there for my kids. Yes, there is always a long list of things I should be doing, and most of the time even though I do all this every day, our house looks like a hurricane just went by. But when I find the mess bothering me, I ask myself "so what?" People who walk through our door understand we have kids and that I'm a pregnant housewife, which means things are bound to get messy. If they don't understand this, then there is too big of a gap between us to ever build a trustworthy friendship and therefore their opinion simply doesn't matter to me.



Sure, one could say I sound like a case that could use hired help. It's true that sometimes, especially when pregnant, I wish I had some help. Like some people, I don't have relatives living close by who could for example babysit every once in a while. And those relatives who live semi-close are too busy themselves to be really bothered. But when I think what is necessary, I always find myself facing the same answer: my children. I don't want to "put them on the shelf" just so that I can clean and I have some weird typical Finnish mode on that forbids me to hire someone to clean after myself. What I can do though, is have my children there to help me. Sure, kids tend to make more mess than they can clean, but if you ever want your children to learn to clean, you have to start with them when they are still making more mess than cleaning. Believe it or not, it is possible to make vacuuming sound so exciting that the 5-year-old whines to have her turn. It's possible to have the 5-year-old to scrub the toilet bowl after making a mess in it without ever teaching her to do that, simply just letting her see you do that and answering her intrigued questions about this act. I think I'm simply just teaching my children valuable lessons of life when I let them participate, make mess, practice and master.

Besides, cleaning is so "boring" that when I do it in peace and quiet (when my girl is at school and my son is sleeping), I find coming up with answers to questions I've been thinking about earlier. It gives me opportunities to be creative and it makes me feel satisfied about accomplished tasks. A good cleaner is a lazy one in my opinion. They're the ones who come up with time and work efficient ways of dealing with things. In other words I could even say cleaning at its best can be very inspirational and can teach you a lot.

It's true that hiring a cleaning lady doesn't cost a fortune at least in the Netherlands, and through the local expat housewife circles I hear every once in a while there are cleaning ladies looking for new households to keep. Yes, it is creating a living for someone, but this I find a little problematic too. First of all, most of the cleaning ladies are immigrants that in this society, just like many other western societies, are honestly considered "less valuable" in more "respected" job markets compared to the native Dutch, or highly educated other westerners. The current way of using this situation for ones own benefit won't make the problem go away. The second problem I have with cheap labor is the fact that those who are rich are ONLY rich because there are people who don't have other choice than to work on minimum wage. This problem is not only with maids, obviously, but it's a problem with the whole western lifestyle. Yet employing someone with the same amount of money a family of four uses when going for recreational swimming on Sundays is employing someone who doesn't have any other choice than to accept whatever is offered.

What in the end was the factor connecting the dots with the book "The Help" is the fact that to actually be a housewife these days means the supporting spouse needs to bring enough bread on the table for them to be considered "middle class" or, in most cases "upper middle class". Yet they pay very little compensation to the actual help for their priceless help. What probably bothers me most of all in this, is what is considered normal. It's normal to expect the spouse to create the financial security, which enables to put the kids to daycare (which is not cheap in the NL if one of the parents is at home), which enables these women to have enough time to take care of their households, which they don't "feel like doing". Instead they organize meetings with each other to have high tea (haha - yes, ridiculously comparable to the book!) and write self-absorbed blogposts about what a bunch of teenagers their husbands are what comes to "babysitting" their own children - blogposts that are hailed by rest of the housewives who are doing exactly the same.

Don't get me wrong, perhaps there is a point I completely missed out on.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Salaisuuksia

Itselleni uusi blogituttavuus, From Holland with Love, kysyi minulta miljoona kysymystä haasteen muodossa. Tai no, 11 kysymystä tarkalleen ottaen + omat bonuskysymykseni. Ja tietenkin haluan puhua itsestäni aina välillä, joten tässä paukkuu:

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
-Kerro 11 asiaa itsestäsi
-Vastaa haastajan 11 kysymykseen
-Keksi 11 uutta kysymystä
-Haasta 11 bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa)
-Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

11 asiaa minusta

1. En ole koskaan maistanut maksalaatikkoa. En oikein tarkalleen muista miten onnistuin tässä esimerkiksi kouluruokailujen yhteydessä, mutta erityisesti lapsena olin niin nirso syöjä, että edes herneet eivät kelvanneet. Tiettyjä muitakin ruokia olen maistanut vasta joko aikuisuuden kynnyksellä tai vasta aikuisena. Yksi tällaisista esimerkeistä lienee jouluruokien kuningas, imelletty perunalaatikko, jota maistoin ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, ja joka on nykyisin lempijouluruokani.

2. Olen aina ollut Miinaharava-addikti. Välillä olen pitänyt parin vuodenkin taukoja, mutta joskus pelaan sitä ihan liikaa.

3. Lapsena idolini oli ALF. Ja edelleen on vähän.

4. Jos tyttäreni saisi päättää, minusta tulisi isona supersankarittaren Mega Mindyn rakkaudenkohde Toby. Siis belgialainen miespuolinen poliisi.

5. Olen ollut Michael Jacksonin fani noin 8-vuotiaasta. Nykyisin yksi lempisarjojani on Glee, josta ostin vasta kolmannen tuotantokauden. Onnistuin saamaan miehenikin koukutettua Gleehin (hahaa) ja katsomme sitä nyt yhdessä. Mikä siis parempaa kuin seuraava video:



6. Haluaisin matkustaa moniin paikkoihin, mutta en edes viitsi suunnitella ihmeitä, sillä pelkään jopa luotettavilla lentoyhtiöillä lentämistä ja tiettyjä trooppisten alueiden tauteja, kuten malariaa, johon on kaksi tuttuani sairastunut vietettyään aikaansa Afrikassa.

7. Käyn lähes poikkeuksetta liian myöhään nukkumaan. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja väsymykselle, joka on läsnä vauvasta riippuen parista viikosta pariin kuukauteen uuden vauvan saavuttua perheeseen.

8. Lempikotityöni on pyykinpesu. Vähiten tykkään lattian pesemisestä ja pölyjen pyyhkimisestä.

9. Suunnittelen yleensä 4-5 päivän ruokalistan etukäteen, jonka pohjalta teemme myös kauppaostokset. Kokkaan aika usein uusia reseptejä ja petyn jos joku ruoka ei täytä odotuksiani. Syömme myös tiettyjä ruokia säännöllisesti. Tällaisia ovat mm. lasagne, lohikeitto, kana satekastikkeella, katkarapuwokki ja lasten lempiruoka spaghetti bolognese.

10. Jotkut sanat ovat syöpyneet mieleeni niin voimakkaasti jollain harvemmin käyttämällä kielelläni, että joskus puhun päässäni kielten sekamelskalauseita. Sanasta "joskus" käytän jostain syystä päässäni usein ruotsinkielistä sanaa "ibland", sanaa "sekoittaa" ajattelen usein italiaksi "mescolare". Joitain tuikitavallisia sanoja usein käyttämistäni kielistä taas en meinaa muistaa millään. Minulta meni esimerkiksi k-a-u-a-n ennen kuin muistin kuin apteekin hyllyltä valkosipulin, "knoflook", hollanniksi. Tämä johtui ehkä siitä, että mieleeni oli syöpynyt sana "vitlök", joka ikään kuin blokkasi knoflookin muistamisen.

11. Jostain ihmeen syystä mieleni on muuttunut ja yhtäkkiä koen hymiön :) jotenkin vieraaksi, ja aiemmin inhoamani nenällinen :-) hymiö on tehnyt jonkun ihme tempun ja valloittanut näppikseni.

Sannan kysymykset:

1. Miten päädyit nykyiseen työhösi/opiskelupaikkaasi?
Eli miten päädyin kotiäidiksi. Rakastuin mieheen ja tulin suht yllättäen raskaaksi muutaman kuukauden yhdessä asumisen jälkeen.

2. Mikä on rohkein asia minkä olet tehnyt?
Pyrkinyt elämään sen mukaan, että teen ja puhun asioita, jotka ovat oikein, vaikka ne joskus sotisivatkin omaa etuani vasten. Myös se, että olen kasvanut hyväksymään puutteitani.

3. Mistä haaveilet?
Terveellisestä ja turvallisesta perhe-elämästä. Pinnallisempina haaveina voisi sanoa, että omasta talosta ja autosta. :-)

4. Minkälainen on unelmiesi loma?
Tavallaan tykkäisin todella paljon matkustaa jonnekin Karibialle tai Brasiliaan, mutta unelmaloma on sellainen, että ei tarvitse olla stressi-erkkinä, kukaan ei laattaa ennen lomaa, sen aikana, eikä mieluiten sen jälkeenkään, kukaan ei joudu sairaalaan tai muuta.

5. Lempielokuvasi/tv-sarjasi?
Glee tuli jo mainittua aiemmin. Tykkään myös sarjasta the Big Bang Theory ja ikisuosikkini on Friends.

6. Jokapäiväinen rutiinisi?
Välttelen rutiineita kuin ruttoa, mutta lasten kanssa on ollut pakko vähän taipua. Herään aamulla yleensä ennen kahdeksaa. Joskus huomattavasti liiankin paljon ennen kahdeksaa. Lasten kanssa aamurutiinit, sitten mies vie tytön kouluun, leikin pojan kanssa hetken, ennen kuin hän käy aamupäiväunille, jonka aikana syön rauhassa aamupalan, luen uutisia ja siivoan. Jonain päivinä haen tytön kotiin lounaalle, muutamana päivänä viikossa puolestaan hän syö sen koulussa. Muutaman kerran viikossa tapaamme tuttuja päiväsaikaan, toisinaan vasta iltapäivällä tytön päästyä koulusta. Iltapäivät ja illat koostuvat päivästä riippuen leikkitreffeistä, harrastuksista ja ruoanlaitosta. Mies tulee kotiin yleensä kuuteen mennessä. Lapset menevät nukkumaan seitsemän jälkeen ja miehen kanssa vietämme aikaa yhdessä yleensä puoleenyöhön saakka.

Viola pyöräilemässä eräänä aurinkoisena tammikuun sunnuntaina.
7. Minkälaista ruokaa tarjoaisit vieraillesi?
Riippuu vieraista. Viime sunnuntaina meillä oli syömässä viisi eri kansallisuutta ja kolme eri uskontokuntaa edustavaa ja ideana oli, että kaikki tekevät jotain omasta kulttuuristaan. Tein tarjolle karjalanpiirakoita ja munavoita, lusikkaleipiä ja varmuuden varalle pinaatti-kanasalaatin, vaikka se ei itsessään suomalainen olekaan. Lapsivieraista puolestaan kyselen etukäteen mieltymyksiä ja inhokkiefektejä. Jos en tiedä vieraan ruokavaliosta mitään, teen silloin varmuuden vuoksi herkkukasvispastaa tai jotain salaattia. Reilulle viidelletoista synttärivieraille tarjosimme viime kerralla kasvislasagnea, kana-pekonipiirasta, kinkku-parsakaalipiirasta ja jumalaista kanapastaa.

8. Mitä asiaa häpeät oman kotimaasi kulttuurissa?
Alkoholin liikakäytön näkemistä kohtuukäyttönä. Kateellista ja vihamielistä vikinää.

9. Asia, jonka haluaisit ostaa, mutta jota et raaski ostaa/ei ole rahaa ostaa?
Juuri sellainen auto kuin haluaisin. Olemme tällä hetkellä autottomia, mutta olemme toivottavasti pian ostamassa jonkun käytetyn auton. Jos oikeasti saisin valita ilman mitään kriteerejä, ostaisin varmaankin jonkun Volvon maasturiauton.

10. Kerro tarina tatuointisi takaa.
Minulla on keskellä yläselkää pieni tähti. Otin sen 17-vuotiaana vaihto-oppilasvuoden lopulla Italiassa yhdessä amerikkalaisen, kanadalaisen ja norjalaisen tytön kanssa. Jokaisella on samanlainen tähti eri puolella kehoa, joka muistuttaa meitä vuodesta. Olen kuitenkin katunut tatuoinnin hankkimista vanhempana, mutta onneksi se on sellaisessa paikassa, etten näe sitä usein (muuta kuin tarkoituksella peilin kautta), enkä mieti asiaa liikaa.

11. Mitkä viisi asiaa tulevat mieleesi Hollannista maana?
Tämä on ihan järkyttävän vaikea kysymys! Okei, yritän kuitenkin... tiheä rakennuskulttuuri, oman tilan puute, yhteisöllisyys, monipuolisuus (paljon eri kansallisuuksia, paljon eri vaihtoehtoja monessa asiassa, hirveästi tapahtumia, nähtävää ja koettavaa) ja asioiden turhanpäiväisestä puhumisesta aiheutuvan tehokkuuden illuusio.

Lopulta minun kysymykseni teille:

1. Mikä on pienin ja mikä on suurin paikkakunta, jossa olet asunut?
2. Lähtisitkö mieluiten hiihtämään, luistelemaan vai lumikenkäkävelylle?
3. Oletko koskaan ostanut mitään, jonka hankintaa kaduit jo kassajonossa ennen sen maksamista?
4. Lempiketsuppimerkkisi?
5. Oletko tehnyt elintestamentin?
6. Uskotko karmaan?
7. Jos et voisi asua missään länsimaassa, mihin muuttaisit asumaan ja miksi?
8. Jos et ole koskaan käynyt Hollannissa, minkälaisia ennakkokäsityksiä sinulla on maasta? Jos olet käynyt/asut Hollannissa, miten ennakkokäsityksesi muuttui?
9. Ovatko kaikkein läheisimmät ihmisesi hyvin samanlaisia vai kovin erilaisia kuin sinä?
10. Jos voittaisit arpajaisista matkan Pariisista Vladivostokiin ja takaisin junalla (+kaikki muut kulut kuuluisivat palkintoon), lähtisitkö tuolle matkalle?
11. Mikä on mielestäsi paras kehu tai kohteliaisuus, jonka olet saanut?

Koska luen pääasiassa muunkielisiä blogeja, tai sitten hieman "vakavempia" blogeja, en osaa haastaa tähän yhtätoista bloggaria, mutta jokainen joka haluaa vastata esittämiini kysymyksiin saa niin tehdä (vaikka kommenttilaatikkoon). :-)

Haastan kuitenkin:
Soilen Aidan takaa
Fannyn Arkielämää saippuasta