keskiviikko, 8. helmikuuta 2012

Kielletyt haalarit

Toinen Violan opettajista käski tänään minua olla pukematta Violalle toppahaalaria kouluun. Se on niin työläs, kun siinä joutuu ottamaan kengät pois jalasta ja laittamaan ne takaisin jalkaan. Hän ei kehoittanut, yrittänyt kompromissia, vaan ilmoitti koulupäivän jälkeen tyttöä hakiessani, että ei enää haalareita. Vaikka Viola useimmiten osaa itse talvipukeutumiseen liittyvät toimenpiteet, myönnän että kenkien kanssa hän joskus tarvitsee apua jos tarrat ovat liian tiukalla. Mutta haalarin hän osaa itse laittaa vetskaria myöten päällensä, samoin kengät takaisin jalkaan, muista talvivarusteista puhumattakaan. Hän tarvitsee vain takin, kuului opettajan käsky. Mietin jälkikäteen kotona, että takki on Violalle työläämpi pukea itse kuin haalari. Takin vetoketjun kanssa hän tarvitsee aina apua, haalarin vetskarin kanssa ei, koska se on jo valmiiksi urassa ja tarvisee vain vetää kiinni.

Lopulta tapahtunutta liikaa päässä vatkattuani olin ajanut itseni sellaiseen ärsytyspisteeseen, että tein päätökseni: minähän puen Violan toppahaalariin jatkossakin jos sää sitä vaatii, sanoo opettaja siitä mitä vain. Jos hän ottaa asian uudelleen esille, kysyn häneltä yksinkertaisesti miten maanantaina ja tiistaina luokkaa luotsaava opettaja ehtii ja osaa saada lapset pukeisiin ilman valittamista joka kerta. Ja kysyn miksi minun pitäisi tehdä opettajan mieliksi lapseni terveyden uhalla vain "helpottaakseni" opettajan taakkaa (hurja homma jos joutuu avaamaan lapsen talvikengistä tiukassa olevat tarrat). Ja toisaalta tiedän, että ei kannattaisi tehdä vastoin hänen käskyjään. Mitäs jos opettaja kostaa tätä jotenkin lapselleni? Mutta minä olen jo kerran yöpynyt tyttöni kanssa sairaalassa kun hän sai keuhkokuumeen kun hänen päiväkotitätinsä eivät olleet pukeneet hänelle takkia syyskylmällä moneen päivään. Tämän sain jälkikäteen tietooni tarhakaverilta ja otin asian myöhemmin esiin päiväkodissa, jossa hoitajat myönsivät tyttöni takittomuuden, mutta kuvittelivat sen johtuvan siitä, että minä en ollut ripustanut tyttäreni takkia naulakkoon. Aiemmin tätä episodia päiväkodissa oli ollut vaihteeksi joku täiepidemia ja monen muun vanhemman tapaan olin pitänyt tyttöni ulkovarusteita hänelle tarkoitetussa korissa ja informoinut tästä hoitajaa, joka oli ilmeisesti unohtanut koko jutun. Ja aika hassua, ettei yhdellekään hoitajalle edes itsestään tullut mieleen lapsia pukiessa katsoa Violan nimellä varustettuun koriin, joka oli noin 40cm korkeammalla kuin naulakot.

Kuva lainattu hollantilaisen verkkolehden sivulta. Kyseinen näkymä löytyy Leidenistä, ei siis kovin kaukaa meiltä.
Ja ei, en oikeasti halua lähteä uudestaan keuhkokuumeen tai vastaavan takia sairaalaan vain sen vuoksi, että lapsi on puettu niin kuin joku toinen on halunnut. Mitä se opettaja oikeasti kuvittelee? Että hänen sanansa on lakimme? Anteeksi vain, mutta minuun mitkään teennäiset auktoriteetit eivät pure. Minä en ole koskaan ollut sellainen. Olen aina puhunut ja toiminut ihmisten kanssa samalla tavoin heidän "tasostaan" huolimatta, olen aina puhunut kuin ihminen ihmiselle, parhaani mukaan, joskus hyvinkin suoraan.

Olen monesti katsellut täkäläisiä vanhempia jälkikasvunsa kanssa kaupungilla. Muistan eräänkin kerran sen nollakelin kun torilla käyskenteli isä ja äiti talvitakeissaan ja heidän alle vuoden ikäinen lapsensa istui rattaissa ilman kenkiä sekä sukkia, siis täysin paljain jaloin. Ja ei, lapsella ei ollut edes peitettä jalkojensa päälle pistää, vaan hänen punertavat jalkansa olivat suorassa kosketuksessa ulkoilmaan. Lopulta tajusin, että tämä ei ole aina edes kauhean radikaalia täällä. Viimeisimmät esimerkit löytyvät mm. Violan koululta, jossa eräs äiti puki taannoin nolla-asteiseen ilmaan lapselleen vain crocsit ilman sukkia. Tänään pisti silmään sama poika, joka oli saanut sentään pitkävartiset talvikengät jalkoihinsa, mutta koska kengän varsi oli pitkä, oli äiti valinnut pojalleen housut 3/4-lahkeilla niin, että kenkien ja housujen välistä pilkisteli paljasta ihoa. Joten kyllä, täkäläisten mielestä minä selvästi ylipuen lastani. Toisaalta minä tiedän, että tällaiset kelit ovat täällä harvinaisia ja minusta paikalliset eivät aina yksinkertaisesti ymmärrä mitä riskejä kylmyys voi oikeasti pitää sisällään.

Joten, hyvä tyttäreni opettaja, minä puen jatkossakin tyttäreni niin kuin minä itse parhaaksi näen. Se et ole sinä, joka hänen sänkynsä vieressä hiljaa makaa ja toivoo enemmän kuin mitään muuta sillä hetkellä, että hänen pienet keuhkot jaksaisivat hengittää niin, että hän voisi pian nukkua ilman happiviiksiä. Minä en halua tätä kokea uudelleen vain sen vuoksi, että sinusta työtehtäviisi kuuluva lapsen pukeutumisen auttaminen on sinusta liian työlästä.

10 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Voi HUOKAUS mitä ongelmia niillä opettajilla siellä... x_x ja samaa mieltä, lapselle vaatteet sään mukaan, opettaja valittakoon korkeammalle taholle jos se niin työlästä on se tarrojen aukominen...

Anonyymi kirjoitti...

Toi on niin totta! Holtsut ei pue lapsiaan jarkevasti, koskaan. Ihan pahaa tekee kun itsella on hattu, kaulahuivi, hanskat, takki, pitkikset, villasukat yms. ja nakee lapsia rattaissa ilman kaulahuivia, hattua tai SUKKIA!

Eveliina kirjoitti...

Uh! Todella raivostuttavaa!!! Sekä myöskin hankala tilanne. Voin niin kuvitella, että sellainen ihminen, joka viitsii tuollaista vaatia, kykenee myös jotenkin epäsuorasti kostamaan oman päättäväisyytesi lapselle... No, toivottavasti näin ei käy!

Taannoin Ranskassa ollessani, huomasin että siellä partiolaiset kulkivat lyhyissä housuissa nollakelissä. Taitaa olla siellä Manner-Euroopassa vähän vajaata sakkia :D. Pitääkö kunnon partiolaisen uhmata myös kylmyyttä ja olla saamatta flunssaa vaikka kuinka kylmä tuuli puskisi päälle?
Sitten kun itse sain flunssan, sanoin työpaikalla että sori kun en pusuttele kun mulla on flunssa, niin sain vastaukseksi että ei se mitään, kaikillahan täällä on flunssa tälläisillä keleillä! Huoh..

Soile kirjoitti...

On kyllä ihan uskomatonta! Hyvä että pysyt vahvana ja puet sään mukaan, etkä opettajan laiskuuden.

Englannissa näki kanssa paljon tota että vanhemmilla oli toppatakki ja lapset ihan liian alipuettuja. Luuleeko ne ettei lapset palele vaikka itse palelee???

Suvi kirjoitti...

haalari päälle vaan, hyvänen aika! Täällä kanssa näkee lapsia ulkona ohiussa housuissa pikkusukilla, ja aina, ihan aina ilman hanskoja! Englannissa oli kyllä paljon juuri tuota kengättömyyttä (ja hatuttomuutta sekä hanskattomuutta). Siellä ne meni pienet raukat huulet sinisinä, jalat ja kädet punaisina ja metrin mittainen räkä nenästä roikkuen. Eikö se ole itsestään selvää että jos aikuisella jalat palelee, niin sitä enemmän sillä kengättömällä rattaisiin köytetyllä pikkulapsella.

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin puet lapselle lämpimästi päälle ja sanot opettajalle että lapsen hyvinvoinnin ja terveyden turvaamiseksi hänen tulee käyttää näitä vaatteita mitä te hänelle puette päälle. Siinä ei ole opettajalla mitään sanomista - vanhempien toiveita tulee kunnioittaa, uskon että tämä sääntö pätee hollantilaiseen koulumaailmaan.
t: Lto

Tarja kirjoitti...

Tänään aamulla vein Violan kouluun toppahaalarissa. Kun saatoin Violan tuolilleen, pysäytin opettajan pikaisesti ja sanoin konfliktia välttääkseni mahdollisimman ystävälliseen äänensävyyn kutakuinkin näin: "Olen pahoillani, mutta Viola tuli tänäänkin haalarissa kouluun." Tässä vaiheessa opettaja hymyilee hieman kiusaantuneena ja sanoo "Ok." ja jatkoin vielä: "Olen Suomesta, ulkona on pakkasta, enkä voinut olla pukematta Violaa mielestäni riittävän lämpöisesti." Tässä vaiheessa opettaja hymyilee edelleen ja vastaa vaan "Ok." Ei vaikuttanut mitenkään suuttuneelta, vaan enemmänkin kiusaantuneelta ja sellaiselta, että se oli yksinkertaisesti yllättynyt siitä, että toimin lopulta kuitenkin toisin kuin hän on sanonut. Viola sanoi, että oli ihan hyvä päivä, ei mitään ongelmia. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan oikein teit! Mulla on sellainen kokemus että Hollannissa pitää vaan sanoa kovana takaisin kun joku alkaa pomottamaan. Kunhan yrittävät päästä helpommalla :).

Soile kirjoitti...

Mun blogista löytyy sulle haaste :-)

Sennie kirjoitti...

Ihmeellistä! Tosin olen samaan törmännyt myös osissa paikoin Usaa - onneksi ei sentään täällä pohjoisessa. Soilen blogista tulin - ekaa kertaa vierailulla:)